*

JuhaniVehmaskangas Huomenna kaikki on... - paremmin?

Virheelliset uutiset: päivä lyhenee huomisesta alkaen?

  • Virheellinen uutinen - jälleen
    Virheellinen uutinen - jälleen

Olen aika ajoin kirjoittanut virheellisistä uutisista. Noissa uutisissa lienee kyse monien eri medioiden toimitusten vuosien saatossa omaksumasta toimintakulttuurista jossa toimitukseen saapunut tiedote laitetaan liki sellaisenaan uutiseksi ajattelematta lainkaan mitä tiedotteessa lukee.

Tänä aamuna teeveestä katselin YLEn aamuTV:tä jonka uutisissa kerrottiin: "Päivä lyhenee pohjoisella pallonpuoliskolla huomisesta alkaen." Ajattelin, että virheen on tehnyt YLEn toimitus. Kun vaihdoin kanavan kolmoselle ja katsoin tekstiTV:n uutisia niin siellä oli tuo sama uutinen, ja sama virhe, kuten kuvasta näkyy.

Lieneekin niin, että jokin taho, kuten vaikkapa ilmatieteen laitos, on laatinut tiedotteen siitä, että tänään on syyspäiväntapaus ja tiedotteeseen on putkahtanut virhe jonka toimitukset sitten asiaa lainkaan ajattelematta toistavat. Lisäksi lienee vielä niin, että kuulijatkin nuo jutut yleensä asioita tarkemmin ajattelematta nielevät. Vastaavia virheitä uutisissa on jatkuvasti, joka päivä. Huomasitko sinä tuon virheen kun uutisen näit/kuulit?

Oikeastihan uutinen kuuluisi jotakuinkin, että "tämän päivän jälkeen päivä on yötä lyhyenpi ja päivä alkaa jälleen pidetä talvipäivänseisauksen jälkeen". Faktahan on, että ei päivä ala lyhetä huomisesta alkaen vaan päivä on lyhentynyt kesäpäivänseisauksesta lukien. Tuolloin päivä on ollut pisimmillään ja se on lyhentynyt siitä saakka ja lyheneminen siis jatkuu talvipäivän seisaukseen saakka. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän ILgron11 kuva
Irja Laamanen

Pitipä oikein miettiä mistä on kyse. Virhe uutisoinnissa todellakin on, mutta toimitukset selvästi luottavat kritiikittömästi asiantuntijatahoon.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Hyvä, Jussi! Sinulla on tarkka silmä teksti-tv:n suhteen. Ihmetellä sopii, tuleeko ikiaikainen tähtitieteellinen tosiasia nykyiselle toimittajapolvelle yllätyksenä.

Muuten: miten syyspäiväntasausta "vietetään"? Ainakaan kaupallista hössötystä aiheen ympärille ei ole kehitetty, eikä tapahtuma ole myöskään kirkkopyhä.

PS. Jos Anne Moilanen tv-ankkurina ilmaisi asian väärin, en huomannut sitä, vaikka uutislähetystä aamulla seurasinkin.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Japanissa niin syys- kuin kevätpäiväntasauskin ovat yleisiä vapaapäiviä.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Ylen uutisissa tuo kerrottiin juuri kuten siteerasin: "Päivä lyhenee pohjoisella pallonpuoliskolla huomisesta alkaen." Kolmosen uutisia en kuunnellut.

Totta - tuleeko tuo yllätyksenä. Asian jonka pitäisi olla jokaiselle peruskoulun käyneelle itsestäänselvä.

Monet myös luulevat, että kun on kevätpäiväntasaus, tai syyspäiväntasaus, niin tuolloin yö ja päivä ovat yhtä pitkät - mikä ei sekään pidä paikkaansa.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

"tuolloin yö ja päivä ovat yhtä pitkät - mikä ei sekään pidä paikkaansa."

En tiedä mitä tuolla tarkoitat, mutta kyllähän se riittävällä tarkkuudella pitää paikkansa. Parempi olisi tosin sanoa, että silloin päivä ja yö ovat kaikkialla maapallolla yhtä pitkät.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Tuossa mielessä tuo tekstiTV:n uutinen (kuva) pitää paikkansa. Siinähän todetaan, että yö ja päivä ovat _lähes_ yhtä pitkät kaikkialla maapallolla. - siis lähes. Eivät tasan. Edes Suomen pohjoisessa vs. etelässä ei tämä päivä ole tasan yhtä pitkä, mutta likimain se sitä on - muutaman minuutin heitto, mutta eivät siis yhtä pitkät. Totta, kyse on siitä "millä tarkkuudella" :-)

YLEn kolmen uutisissa (15:00) tuo virhe jo korjattiinkin. Mutta en usko, että se viimeiseksi virheeksi jää, vaikka varmasti YLEssäkin siihen yritystä on.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko Vastaus kommenttiin #6

"YLEn kolmen uutisissa (15:00) tuo virhe jo korjattiinkin."

- Huomasin saman; kiitos, Marjukka Havumäki!

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

TRÖÖÖÖÖT! Mediahälytys! TRÖÖÖÖÖT!

Juuri äsken Kymmenen uutisten loppukevennysjuonnossa Keijo Leppänen esitteli balettinumeron: "Antwerpenin asemalla Hollannissa..."

TRÖÖÖÖÖT! Mediahälytys! TRÖÖÖÖÖT!

Antwerpen sijaitsee Belgiassa, manner-Euroopan ensimmäisessä rautatiemaassa. Kuva puhui puolestaan: vaikka Alankomaissa ihmeen kaupalla sattuisikin olemaan Antwerpen-niminen kaupunki, ei asemahallin loistokasta arkkitehtuuria varmasti ole muualla kuin Belgian Antwerpenissä. Tässä portaikossa ballerinat tanssivat, ehkä "syyspäivän tasausta viettäen".

https://cdn.pixabay.com/photo/2017/06/21/22/03/ant...

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

Kymmenisen vuotta sitten luin SAS:n lentokoneessa istuimen edessä olevalta taskulta löytyvää lehteä ja siinä oli artikkeli, jossa esiteltiin skandinaavista musiikkia ja kehuttiin sen menestystä. Esimerkkinä mainittiin kuuluisa norjalainen säveltäjä Jean Sibelius.

Käyttäjän JuhaniVehmaskangas kuva
Juhani Vehmaskangas

Tämä sopinee aiheensa puolestä kommentiksi.
http://www.mtvtekstikanava.fi/new2008/107-01.htm
MTV:n tekstiTV:n sivulla 107 pyydetään tänään eräässä asiassa vihjettä esimerkiksi sähköpostiin. Sähköpostiosoitteeksi ilmoitetaan:
vihjeet.pirkanmaaapoliisi.fi
-uudenlainen sähköpostiosoite: ei @-merkkiä. Kolme peräkkäistä a:ta?

On siinä taas ollut uutisen kirjoittaja ajatuksissaan. Vai onko ajatellut mitään.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset